Tekemistä

Tekemistä

Landeteemapuistossa ja eläinpihalla jokainen päivä on täynnä iloa ja elämyksiä kaikenikäisille!

MuuMaassa pääset mukaan päiväohjelman maalaisaskareisiin lypsystä hevosteluun. Lukuisat leikki-ja toimintapisteet pihapiirissä odottavat landeilijoita mielikuvitusleikkeihin ja rannasta löytyvät vesiaktiviteetit veneistä kanootteihin.Tutustu myös landepäivän tärppeihin alla.

Ohjattua landeohjelmaa

Lehmänkello soi ja karjakot sekä rengit huutelevat mukaan päivän landeohjelmaan. Haluaisitko lypsää lehmää? Hyppäisitkö hepokärryn tai traktorin kyytiin? Tai kurkkaisitko kanalaan kanalakierroksella? Pitkin päivää pihassa vierailee talon väen kanssa eläinkavereita, joita pääsee silittelemään ja saattaapa saada vaikka kanan syliin.

Päivän tempaukset

Vaihtelevassa päivän tempauksessa tapahtuu perinnepajoista tarinoihin ja teatteriin. Perinnepajoissa pääsee perinnepiian ja -rengin opastuksella esimerkiksi rukin ääreen, köyden punontaan tai kiipeämään pärekatolle. Sepän vieraillessa pääsee takomaan rautaa.

Toimintapaikat ja aktiviteetit

Monipuolisissa pelin ja leikin paikoissa voi pelata nelinpelin pingistä, huristella traktoribaanalla tai ratsastaa keppihevosella. Heinähyppely odottaa hyppimään, Outo-onkalo ja Merirosvon luola taas hauskoihin mielikuvitusleikkeihin. Tästä aluekarttaan.

Vesiaktiviteetit

MuuMaa-maatilan reunalla on oma luonto- ja vesitoimintojen alue, josta voi oman aikuisen kanssa lainata vaikka kanootin tai soutuveneen kokeiluun. Turvallisesti liivien kanssa, totta kai! Tutustu myös suolammen saareen ja tee retki nuotiopaikalle.

MuuMaa-sovellus ja qr-koodirata

Lataa landepäivän oppaaksi maksuton MuuMaa-sovellus omasta sovelluskaupastasi ja pelaa landepeliä. MuuMaasta löytyy myös qr-koodirata omatoimiseen seikkailuun karjakon saappaissa.

Evästelyt pihapiirissä

MuuMaassa voit nauttia omia eväitä lukuisilla eväs-ja nuotiopaikoilla tai levitä vaikka piknik-viltti pihaan. Polttopuut löytyvät nuotiopaikoilta ja sisältyvät rannekkeeseen. Tulitikut lainaan saat vastaanotosta tai kahvilasta. Nälän yllättäessä voi poiketa myös päätalon lounas-kahvila Harjun tuvassa, josta löytyy herkut niin suolaisen,- kuin makeannälkäänkin.

Lisää kuvia löydät kuvagalleriasta!

Elämyksiä kaikenikäisille!

Päivärannekkeella pääset osallistumaan näihinkin ilman lisämaksua!

Kannattaa tutustua päivän tärppeihin. Numero viittaa kartan (alla) numerointiin – ohjauskyltit löytyvät alueen läheltä.

Pienemmille vieraillemme suosittelemme mm:
Kaurauinti (12): Pulahda kauran sekaan ja koe viljapellon pehmeys.​
Outo-onkalo (13): Tutustu salaperäiseen luolaan, jossa mielikuvitus pääsee valloilleen.​
Merirosvon luola (15): Purjehdi seikkailuun ja etsi piilotettuja aarteita.​
Naulausverstas (14): Kokeile taitojasi vasaran varressa.​
Keppihevostalli (18): Kouluta keppihevosta esteradalle.​

Nuorisolle tarjoamme vauhdikkaita aktiviteetteja, kuten:
Landegolf (20): Haasta kaverisi maalaisgolfissa ja testaa tarkkuuttasi.​
Kanoottiranta (21): Lähde omien aikuistesi kanssa melomaan suolammelle.​
Kiipeilylehmä (17): Kiipeä Huldan kyytiin, joka on yhtä korkea kuin maailman korkein hevonen.​
Mattopuut (7): Opettele ohjeista tai mummin kanssa perinteistä matonkudontaa.​
APP-tehtävärata (1): Seikkaile oman puhelimen digitaalisella tehtäväradalla ja löydät salasanat.​

Aikuisille suosittelemme rentouttavia ja kulttuurisia kokemuksia:
Savusauna (21): Käy kokemassa perinteisen savusaunan tuoksua ja hämärää tunnelmaa.
Soutuveneet (22): Lähde rauhalliselle souturetkelle ja ihaile suoluonnon maisemia vesiltä käsin.​
Historiikki (11): Tutustu tilan rikkaaseen historiaan ja opi menneiden sukupolvien elämästä.​
Perinneaitta (7): Koe aitan tunnelma ja tutustu suomalaiseen juhlaperinteeseen.​
Metsämieli (21): Virkistäydy metsässä ja kokeile tehtävissä luonnon hyvinvointivaikutuksia.​